Täällä pääset käsiksi ulkomainonnan ajankohtaisiin ja ajantasaisiin kirjoituksiin. Seuraamme koko ulkomainonnan alaa tiiviisti, mutta eniten liikennevälinemainontaa ja bussimainontaa niiden ollessa pääasiallinen tuoteemme ja palvelumme.

Toivomme, että helpotamme markkinointipäättäjien hektistä ja monista osa-alueista koostuvaa työtä kertomalla helposti ja ymmärrettävästi ainoasta kasvussa olevasta massamediasta ja sen piirteistä. Mikäli sinulla herää kysymyksiä, ole meihin heti yhteydessä niin pohditaan yhdessä, miten organisaationne hyötyy parhaiten ulkomainonnasta.

  • Kesä on (ulko)mainostajan parasta aikaa!
    Kevään sanotaan olevan otollisinta aikaa ulkomainonnalle, sillä ihmiset liikkuvat enemmän ulkona ja ovat muutoinkin aktiivisempia heräten talven horroksesta. Perinteisesti mainostajat kuitenkin mieltävät kesän selvästi huonoimmaksi ajaksi vuodesta. Miksi ihmeessä? […]
  • Ulkomainonta kasvaa vuosi vuodelta – miksi?
    Ulkomainonnan kasvu on ollut jatkuvaa Ulkomainonta eli OOH-mainonta (Out Of Home) on ainoa kasvava massamedia 2000-luvullla. 2000-luvun lopun finanssikriisi vaikutti huomattavasti käytettyihin mainoseuroihin eikä Suomessa olla vieläkään palattu ihan […]

Sivu käyttää evästeitä. Hyväksymällä tämän, hyväksyt samalla tietosuojakäytäntömme. Käytännöt voit lukea täältä: tietosuoja
Ok