
EDUSKUNTAVAALIT 2027
Tule huomatuksi!
Liikkuva mainospinta tavoittaa ihmiset siellä missä he liikkuvat – työmatkoilla, keskustassa ja vilkkaiden reittien varrella. Bussimainonta yhdistää jatkuvan näkyvyyden ja suuren tavoittavuuden tehokkaaksi kokonaisuudeksi, joka jää mieleen.
Tavoita tuhansia päivittäin
Bussimainos kulkee kaupungin vilkkaimmilla alueilla aamusta iltaan, viikon jokaisena päivänä. Mainos näkyy autoilijoille, jalankulkijoille, pyöräilijöille ja joukkoliikenteen käyttäjille jatkuvasti eri puolilla kaupunkia.
Jos tavoitteena on näkyvyys ja tunnettuuden kasvattaminen, bussimainonta on yksi tehokkaimmista tavoista tavoittaa suuri yleisö paikallisesti.

Liikkuvaa massamediaa
Bussimainonta toimii tehokkaasti esimerkiksi vaalikampanjoissa, tapahtumien markkinoinnissa, yritysten tunnettuuden kasvattamisessa ja kampanjaviestinnässä. Selkeä viesti, vahva visuaalinen ilme ja toistuva näkyvyys tekevät mainoksesta helposti muistettavan.
Ulkomainonta on kodin ulkopuolella näkyvä aito massamedia – ja bussimainonta tuo siihen vielä liikkuvuuden edun. Mainos ei jää yhteen paikkaan, vaan tavoittaa ihmisiä eri kaupunginosissa ja useissa kohtaamispisteissä päivän aikana.
Yksittäisen kontaktin hinta jää usein huomattavasti pienemmäksi kuin monissa muissa mainoskanavissa, samalla kun näkyvyys pysyy jatkuvana ja ohittamattomana.
Yleisen vaaliohjeen ja hinnaston löydät sivulta https://www.kengurumedia.fi/eduskuntavaalit2027
